perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesäisiä kuulumisia Ikikorvesta

Juhannus vietettiin Ikikorvessa perinteiseen tapaan kokkoa poltellen ja juhannustaikoja tehden. Arki kuitenkin löi meitäkin niin sanotusti lankulla naamaan ja arkeen oli jälleen palattava. 


Lämminveritamma Maisa ja suomenhevostamma Elisabet. - Mutkaton.net

Suomenhevosten kesä on sujunut vaihtelevasti. 2- ja 3-vuotiaat ovat treenissä ja laiduntavat muutaman tunnin pätkiä päivittäin. Siitostammat taas laiduntavat vuorokauden ympäri ja hoitavat varsojaan.
Aktiivikilpurit kuten Adalmiina ja Alli saavat tuoretta ruohoa lähinnä niitettynä hiekkatarhaan ja ovat lähinnä uitto- ja hiittivalmennuksessa. 
Oriit laiduntavat ja astuvat tammoja, sekä kilpailevat satunnaisesti nappisarjojen löytyessä. Herroja myös ajetaan satunnaisesti, mutta koska astutuskausi vaatii omat veronsa, ovat oriit suurimmaksi osaksi myöskin uittovalmennuksessa sekä ratsastettavana. 

Sitten päästäänkin kilpailuasioihin! Ilokseni voin kertoa että Kasvattajakruunu 2013-karsinnoissa on peräti viisi Ikikorven kasvattia! Koko talli toivoo menestystä ja onnea niin oman tallin varsoille kun maailmalle lähteneillekin Ikikorpelaisille! Karsinnoissa juoksevat Iki-Tuli(om. Ravitalli & Oriasema Bulevardi), Iki-Miina (om. Minni, VRL-10337),  Iki-Elisabet (om. Ikikorven Suomenhevoset), Iki-Unohdus (om. Susiraja) ja Iki-Alli (om. Ikikorven Suomenhevoset)